Tauluhyllyt

12. huhtikuuta 2013


Jos taulut saimme viime viikolla vihdoin seinälle, niin nyt saimme myös tauluhyllytkin. Tälle seinälle oli alunperin ajatus laittaa String-hyllykkö, mutta tulimme toisiin aatoksiin ja korvasimme sen kolmella tauluhyllyllä. Käyttötarkoitus muuttui, mutta kivempi kun hyllyt eivät nyt tule niin ulos seinästä. Isomummun yli 100-vuotta vanha peili pitää ylhäisintä paikkaa ja hyllyjen alapuolella on isovaarin vanha keittiöjakkara jonka joskus olen maalannut mattamustaksi. 


Isomummun peilin lisäksi hyllyille on tarkoitus laittaa valokuvat järjestykseen. Tämän hetkinen kokoelma on vielä sekalainen, koska suurin osa kuvista on kehystämättä (kuten näistäkin näkyy :)..).


Eilen kävimme äitini kanssa Kevätmessuilla; eli yhdistetyillä sisustus-, mökki-, remontointi- ja puutarhamessuilla. Sieltä kotiutui meille jo toinen laventeli, nyt puun muodossa. Tällä viikolla tuli hankittua myös Essent'ialin harmaa selluloosakori..


...sekä pari Ruotsalaisen Byredon ihanaa tuoksukynttilää. Ihania kaikki.

Nytpä hetkeksi voisi jättää olohuoneen & keittiön rauhaan ja siirtyä päivittämään makkaria kevät-kuntoon. Tosiaan ne kaapit odottavat inventaaria.. :)

Kivaa perjantaita!

4 kommenttia:

  1. Tosi kivalta näyttää! Ja tuo laventeli sopii kyllä tosi hyvin tuohon pussukkaan! Katoin eka että se oli joku ihana betoniruukku :D

    Löysin eilen fb:n kautta meille neljännen tauluhyllyn parilla eurolla eli ens viikolla J saa napauttaa sen seinälle jatkoksi :) Meillä kun ei vielä ole lapsia niin onnistuu nää sisustusjutut lattian tasoonkin.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Täytyy tulla kurkkimaan sitten mitä neljännelle hyllylle tulikaan. Sitä odotellessa. :)

      Poista
  2. Wau, näyttää tosi hyvältä! Kuvat toimivat hyvin, eikä haittaa yhtään, että ovat kehystämättä. Essentialin pussukka ja laventeli näyttä tosi freshiltä! Tilasitko pussukan italialasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. :) Joo, loppujen lopuksi kuvat toimivat hyvin noinkin. Ja kehykset ilman kuvia. :) Taidankin pitää ne näin jonkin aikaa. Pussukan tilasin hannas.fistä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by Mlekoshi playground