Muffinsit: vanilja-boysenmarja & mansikkasuklaa

11. tammikuuta 2013

Plateful of love/Maiju

Jauhopeukalo pisti sormensa jälleen peliin ja tällä kertaa viikon vierasvaraksi syntyi muffinsseja. Muffinssit ovat yksi lemppareistani tehdä, koska perustaikinaan voi sekoittaa mauksi lähes mitä vain. Lisäksi näistähän saa helposti cupcakeseja lisäämällä päälle erilaisia kuorrutteita. Nyt kuitenkin tein ilman kuorrutetta ja tällä kertaa vaniljaisia boysenmarja-muffinseja ja mansikkasuklaa-muffinseja. Lempparini itsetekemistä on muuten hunajaiset mustikkamuffinssit. Mistäs te tykkäätte? 

Perusmuffinsitaikina pohjaksi:
50 g voita
3 munaa
2 dl hienoa sokeria
1 dl maitoa (myös kauramaito käy!)
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Suklaamuffinssien taikinaan vehnäjauhoista 0,5 dl korvataan 2 rkl kaakaojauhetta.

Lisäksi:
Vaniljaisiin boysenmarja muffinsseihin 1 tl vaniljauutetta ja 125 g tuoreita boysenmarjoja.
Mansikkasuklaa-muffinsseihin suklaalla kuorrutettuja kuivattuja mansikoita (Pirkalta löytyy tällainen karkkipussi! :-))

Laita uuni lämpeämään 225-asteiseksi. Voitele muffinssivuoat tai asettele paperimuotit pellille. Taikinasta tulee 9 suurta tai 16 pientä muffinssia. Sulata voi. Vispaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää maito sekä voi. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää ne taikinaan. Lisää tässä vaiheessa suklaa, marjat, karkit tmv.. vain mielikuvitus on rajana. Levitä taikina nokareina muotteihin. Paista muffinsseja koosta riippuen 15-20 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by Mlekoshi playground